tiistai 7. lokakuuta 2008

Varallisuuden uusjako on alkanut

07.10.2008 - 23:20


Nyt eletään taas kerran varallisuuden uusjaon aikaa. Teknokuplan puhkeamista seuranneen laskun jälkeinen usean vuoden pörssinousu toi markkinoille viime vuosina ison joukon tuulipukukansaa nopean rikastumisen toivossa. Nyt ääni on muuttunut kellossa, kun pörssi on romahtamassa silmiemme alla. Lähestulkoon yhtä suurella innolla kuin reilu vuosi sitten osakkeita ja osakerahastoja oltiin ostamassa ollaan niitä nyt pistämässä lihoiksi. Tällainen toiminta ei ole ainakaan mitään ajoituksen riemujuhlaa. Kaiken tämän keskellä lehdistössä ja kansan keskuudessa ihmetellään miksi rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Jälleen olemme perimmäisten kysymysten äärellä, ja todistamassa varallisuuden siirtymistä niille, jotka keskittyvät järjettömien rahoitusmarkkinoiden sijasta järkeviin liiketoimintoihin ja monimutkaisten sijoitusinstrumenttien sijasta yksinkertaisiin arvopapereihin. Seuraavassa ajattelin avata hieman tarkemmin, mitä tällä tarkoitan.

Vain valehtelija voi väittää osaavansa ennustaa osakemarkkinoiden nousut ja laskut. Kysymys ei siis ole ennustajanlahjoista. Avainsanoja ovat kylmäpäisyys ja maltillisuus. Valitettavasti nämä ominaisuudet puuttuvat monilta ihmisiltä. Lyhytnäköisyydessään jopa ammattilaissalkunhoitajat kiinnittävät enemmän huomiota osakkeen kurssikehitykseen kuin yrityksen voittoihin. Pitkällä aikavällä voitot kuitenkin ratkaisevat, minkä arvoinen yhtiö on. Viiden vuoden kuluttua kukaan ei enää pysty ostamaan osakkeita nykyisillä hinnoilla, vaikka luettelisi kaikki konkurssit ja muut hurjat tarinat nykyisestä finanssikriisistä. Osakkeiden hinnat muodostuvat tulevaisuuden odotuksista, eikä nykytilanteella ole pitkälle tulevaisuuteen katsottuna enää mitään merkitystä. Ostamalla osuuksia järkevistä liiketoiminnoista ja pitämällä ne määrätietoisesti rahoitusmarkkinoiden järjettömistä liikkeistä huolimatta, on mahdollisuus selvitä loppujen lopuksi mistä tahansa kriisistä.

Tämän ovat osoittaneet menestyneet pitkäjänteiset sijoittajat, kuten esimerkiksi kuuluisat suomalaiset Kim Lindström ja Erkki Sinkko, jotka ovat mediassakin kertoneet ostavansa nyt osakkeita kahmalokaupalla. Yleensä, ne jotka aina ennenkin ovat myyneet paniikin omaisesti kurssien laskiessa, toteuttavat samaa toimintamallia edelleen. Omille peloilleen on vaikea tehdä mitään. Onkin syytä miettiä, onko osakesijoittaminen edes tällaisille henkilöille oikea säästämismuoto. Seuraavan kurssinousun alkaessa -yhtä yllättäen kun lasku aikoinaan- paniikissa myyneet huomaavat olevansa tyhjätaskuja, kun taas viisas raha on kasvamassa korkoa hermonsa pitäneiden ja oikeisiin asioihin keskittyneiden sijoittajien salkuissa.

Ns. paniikkimyyjät ovat tämän kriisin suuria häviäjiä. Tutkimusten mukaan täma ryhmä koostuu yleensä piensijoittajista, joiden rahasto-osuuksien myynti pakottaa myös ammattilaiset toimenpiteisiin, vaikkei se tuoton maksimointimielessä perusteltua olisikaan. Kriisitilanteissa tällainen johtaa kierteeseen, jossa osakkeiden hinnat laskevat, vaikkei mitään uusia negatiivisia uutisia markkinoille kantautuisikaan.
USA:ta ja nyt jo lähes koko Eurooppaa ravisteleva pankkikriisi ei kohtele kaltoin vain lyhytnäköisesti toimivia piensijoittajia. Itse asiassa palattaessa koko kriisin alkulähteille, löydetään tämän pelin heikoimmat lenkit: huippuyliopistoista valmistuneet investointipankkiirit, joiden ahneuden ja pikavoittojen tavoittelun seuraukset ovat nyt kaikkien nähtävillä. Näiden pankkiirien työnantajat ovat saaneet maksaa kovan hinnan, monimutkaisista finanssi-innovaatioista. CDS-markkinoilla (credit default swap, luottoriskijohdannainen) vaikeuksiin ajautunut vakuutusyhtiö AIG tulee jäämään historian kirjoihin surullisen kuuluisana esimerkkinä johdannaisten ja velkavivun hallitsemattoman käytön petollisuudesta.

Samaan aikaan kun monimutkaisilla instrumenteillä hallitsematonta riskiä ottaneet pankit ovat ajatumassa yksi toisensa jälkeen vararikkoon, maanläheiseen sijoitusstrategiaansa luottava miljardööri, Warren Buffett, on taas kuorimassa kermat kakusta. Hän on ollut viime aikoina kiinnostunut useista vaikeuksiin joutuneista finanssipalveluyrityksistä, viimeisimpänä Yhdysvaltain suurimpiin asuntoluotottajiin kuuluvasta Countrywidestä. Syyskuussa Buffett investoi 5 miljardia dollaria investointipankin statuksesta luopuneeseen Goldman Sachsiin. Mitä luultavimmin tämäkin sijoitus tulee muutaman vuoden säteellä tarjoamaan erinomaisen tuoton tälle maailman ykkössijoittajalle. Perinteiset arvopaperit ja pitkäjänteinen liiketoimintalähtökohtiin perustuva sijoittaminen näyttää siis jälleen vievän voiton monimutkaisista sijoitustuotteista ja lyhytnäköisestä keinottelusta.

Toivottavasti pohdintani kannustaa meitä kaikkia sijoittajia pitämään pään kylmänä näinä vaikeina aikoina. Tällaisina hetkinä tehdään niitä elämän parhaita sijoituksia, kunhan uskalletaan uida vastavirtaan.


______________



Blogimerkinnän kommentit:


hakki47 kirjoitti 08.10.2008 - 08:35

"Toivottavasti pohdintani kannustaa meitä kaikkia sijoittajia pitämään pään kylmänä näinä vaikeina aikoina. Tällaisina hetkinä tehdään niitä elämän parhaita sijoituksia, kunhan uskalletaan uida vastavirtaan." Tai kunhan siihen on varaa. Myöhemminkin.

Oletko muuten ajatellut miten Venäjä voisi nykytilanteessa saavuttaa tavoitteensa, jossa se epäonnistui viimeksi 1940 ja 1944? Putinin porukka ostaa Nokian osake-enemmistön. Eikä maksa paljon.



kasteri kirjoitti 08.10.2008 - 13:08

Erinomainen selvitys tilanteesta! Miksi panikoida, kun todellisuudessa juuri nyt on mitä mahtavin hetki ostaa osakkeita. Itse pyrin myös tekemään sanojeni mukaan ja olenkin ostanut Rautaruukkia ja Wärtisilää muhkeiden osinkojen toivossa. Kumpa rahaa olisi enemmän, koska köyhänä piensjioittajana en saa riittävästi pääomaa vapautettua lisäostoihin. Velkarahalla en sijoita, vaikka nyt ehkä senkin riski olisi melko pieni.


Vincent kirjoitti 10.10.2008 - 15:39

provoa

1 kommentti:

  1. Rikastuin tämän ohjelmoidun hakkeroidun pankkiautomaatin kanssa
    Yliopiston valmistumisen jälkeen ei ollut työpaikkoja, joten päätin aloittaa pienyrityksen, mutta rahaa ei ollut tarpeeksi. Lopetin yrityksen, siitä tuli minulle erittäin vaikeaa, koska olin vanhempieni ja vanhempieni ainoa lapsi. He ovat molemmat vanhoja, he uskovat päivittäiseen ruokavaliooni. Eräänä päivänä Internetissä surffaillessa sain viestin siitä, kuinka tämä UUSI VAIHTETTU ATM -KORTTI voi hakata pankkiautomaatin ja nostaa suuren summan rahaa, joten otin sinuun yhteyttä sähköpostitse. Yllätyksekseni sain kortin muutama päivä sen jälkeen, kun olin maksanut kortista pienen maksun. Tämä tyhjä pankkikortti on hämmästyttävä ja kaunis tuote. En koskaan uskoisi, että kaikki asiat, jotka minulla on tänään, voidaan hankkia tällä suurella ilolla sydämessäni, joten tuon hyviä uutisia ... Elämä on positiivista ja kärsivällistä, uskoen, että suuret asiat ovat mahdollisia ja voivat tapahtua muutamassa sekunnissa. .. BRAIN HACKERS TECH WORLD muutti elämäni ... Luojan kiitos voit lähettää sähköpostia VIA: lla (brainhackers@aol.com)

    VastaaPoista