24.04.2009 - 08:00
Onko nyt oikea aika sijoittaa osakkeisiin? Mitä osakkeita kannattaisi valita? Osakemarkkinoilla näihin peruskysymyksiin hakevat vastauksia useat eri tahot päivittäin. Osakekurssien pohjien ja tulevien kurssirakettien arvuuttelu on hauskaa, mutta valitettavasti melko hyödytöntä, puuhaa. Kenelläkään ei ole tarjota etukäteen oikeita vastauksia näihin kysymyksiin. Päivän nousijoiden ja laskijoiden arvuuttelulla on paljon viihdearvoa, mutta tuottavan sijoitustoiminnan näkökulmasta tällainen toiminta ei ole relevanttia. Valitettavasti liian moni kuitenkin luulee, että sijoittamisessa on kyse oikeasta ajoituksesta ja oikeiden osakkeiden valinnasta. Liian moni uskoo, että sijoittamisen taito liittyy juuri näihin asioihin. William Bernstein kiteyttää totuuden kirjassaan The Intelligent Asset Allocator: ”Osakepoimimisen taitoa ei ole olemassakaan. Ihmismieli näkee säännönmukaisuutta siellä, missä sitä ei ole, ja taitoa siellä, missä tuuri on todennäköisempi selitys.”
Vääristyneesti monet kuitenkin kuvittelevat, että huippuosakkeiden poimiminen on mahdollista korkeasti koulutetuille ja todella kovapalkkaisille sijoitusammattilaisille, sillä he ovat riittävän älykkäitä. Todellisuudessa taitavat sijoittajat erottuvat joukosta pikemminkin luonteensa kuin älykkyytensä perusteella. Sijoitusten käyttäytyminen on huomattavasti vähemmän tärkeää kuin se, miten itse käyttäytyy. Käyttäytyminen puolestaan riippuu pitkälti luonteenpiirteistä. Sijoittamisen taito on tiettyjen talouden lainalaisuuksien ymmärtämistä, pitkän tähtäyksen suunnittelua ja käyttäytymistä näiden lainalaisuuksien ja suunnitelmien mukaisesti pieniä askelia ottamalla. Mikäli epäonnistut sijoituksissasi, kyse ei luultavasti ole siitä, että olisit tyhmä (ja valinnut vääriä osakkeita). Kyse on useimmiten siitä, ettei sinulla ole itsekuria, mikä on yksi tärkeimmistä sijoittamisen taidoista. Kävely pienin askelin koko ajan eteenpäin ei ole helppoa vaikeissa olosuhteissa. Pienet, suunnitelman mukaiset, askeleet ovat kuitenkin avain pitkäkestoiseen menestykseen.
Jokainen tietää, että painovoimalain takia hyppääminen kerrostalon katolta ei kannata. Näin tekemällä aiheuttaa vain kipua ja harmia itselleen. Myös yritystalouden lakeja vastaan taistelu aiheuttaa harmia. Jokaisen osakkeisiin sijoittavan tulisi tietää, ettei osake ei ole arpalipuke, vaan omistusosuus todellisesta liiketoiminnasta. Tämän liiketoiminnan arvo ei heilu päivästä toiseen, vaikka osakkeen pörssikurssi niin tekeekin. Taitava sijoittaja ymmärtää, että pörssikurssin jatkuva seuraaminen on toisarvoista. Paljon hyödyllisempää on kiinnostua yritysten tuloskehityksestä, joka pitkällä aikavälillä on positiivinen. Liiketoiminta luo arvoa, josta sijoittaja pääsee osalliseksi. Tällä arvon luonnilla ei ole lyhyellä aikavälillä mitään tekemistä osakekurssin kanssa. Näistä yritystalouden lainalaisuuksista huolimatta useimmat sijoittajat menevät pörssin laskiessa paniikkiin ja myyvät kurssien ollessa pohjamudissa aiheuttaen harmia itselleen. Yritystalouden lait unohtuvat huomattavasti helpommin kuin fysiikan lait. Sijoittamisen taitoa on olla huolestumatta kurssien romahtaessa. Tällöin on hyvä tilaisuus ostaa lisää, sillä näin pääsee hyötymään yritysten arvonluontiprosessista entistä edullisemmin. Olipa kyse mistä sijoituskohteesta tahansa, tulevat tuotot ovat aina funktio maksetusta hinnasta. Mitä matalamman hinnan maksat, sitä korkeampi tulee tuottosi olemaan.
Osakemarkkina on kuin heiluri joka heiluu kestämättömän optimismin ja liiallisen pessimismin välillä. Vaatii taitoa olla realisti, joka myy optimisteille ja ostaa pessimisteiltä. Sir John Templeton on aikoinaan kuvannut asian osuvasti: ”Nousumarkkinat syntyvät pessimismistä, kasvavat skeptisyydessä, vanhentuvat optimismiin ja kuolevat euforiaan. Äärimmäinen pessimismi antaa parhaat ostotilaisuudet, euforia parhaan tilaisuuden myydä.”
Monet inhimilliset taipumukset tekevät sijoittamisesta vaikeaa, vaikka se periaatteessa erittäin yksinkertaista onkin. Riskien karttaminen viimeiseen asti on yksi monille ihmisille tyypillinen piirre. Kyky tunnistaa ja hyödyntää otollisia tilaisuuksia, hyviä sijoitusmahdollisuuksia, vaatii hallittujen riskien ottamista. Tämä ei tarkoita kaikkien varojen syytämistä pörssiin silmät kiinni. Hallittujen riskien ottaminen tarkoittaa ”ylimääräisten” tulojen ja varallisuuden allokoimista eri sijoituskohteisiin oman riskinsietokyvyn mukaisesti. Riskin ottaminen on uhraus, joka on tehtävä tuottoa saadakseen. Riskit pienenevät ja tuotot kasvavat ajan kuluessa. Siksi luonteeltaan pitkäjänteiset ihmiset yleensä myös menestyvät sijoittajina.
Robert T. Kiyosaki esittelee teoksessaan Cashflow Quadrant tutkimusta, jossa selvitettiin miten köyhiksi syntyneistä tuli lopulta rikkaita. Tutkimus osoitti, että nämä ihmiset ajattelivat ja suunnittelivat asioita pitkällä aikavälillä ja tiesivät lopulta saavuttavansa taloudellista menestystä pitämällä kiinni unelmastaan ja näkemyksestään. He olivat valmiita tekemään lyhyen aikavälin uhrauksia saavuttaakseen tavoitteensa.
Pohdinta siitä, mitä osakkeita pitäisi juuri nyt ostaa, on lyhytnäköistä. Sillä pyritään etsimään epätoivoisesti vastausta siihen, mistä saisi lisää rahaa nyt heti. Tällainen spekulointi on mukavaa ajanvietettä, jota itsekin harrastan. Totuuden nimissä pitkäkestoinen taloudellinen menestys ei kuitenkaan riipu siitä, onnistuuko nyt valitsemaan juuri ne 10 parasta osaketta. Pikavoittoja etsivät eivät kykene ajattelemaan kauemmas tulevaisuuteen. Liian moni on kiinnostunut vain nopeasta rikastumisesta. Kun enää mikään ei riitä, halutaan jatkuvasti enemmän ja enemmän, nopeammin ja nopeammin. Taitavimmallakaan sijoittajalla ei ole antaa vastauksia äkkirikastumisesta haaveilevalle.
Taitava sijoittaja osaa asettaa sijoitustavoitteensa ja -suunnitelmansa kunnianhimoisiksi, mutta samalla realistisiksi. Vaatii taitoa olla ahnehtimatta liikaa ja tiedostaa mikä on riittävästi. Tätä taitoa ei talouskriisin laukaisseilla amerikkalaisilla pankkiireilla ollut. John C. Bogle kuvaa uusimmassa kirjassaan, Enough - True Measures of Money, Business and Life, keskustelun, jossa Joseph Heller paljastaa menestyksensä salaisuuden, joka olisi ehkä kannattanut kertoa aikoinaan muuan pankkiireillekin:
“At a party given by a billionaire on Shelter Island, Kurt Vonnegut informs his pal, Joseph Heller, that their host, a hedge fund manager, had made more money in a single day than Heller had earned from his wildly popular novel Catch 22 over its whole history. Heller responds, ‘Yes, but I have something he will never have…Enough…’”
Satunnaiskulkijan mukana osakemarkkinoilla - Jatkokertomus osakesijoittajan matkasta kohti taloudellista vapautta
perjantai 24. huhtikuuta 2009
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
Valtiolla omistustaidot hukassa
05.04.2009 - 23:00
Jo vuosia keskustelua herättänyt kohu Fortumin optiomiljonääreistä sai loppuviikosta lisää tuulta purjeisiin, kun sekä Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs että yhtiön toimitusjohtaja Mikael Lilius kertoivat kaikkien yllätykseksi jättävänsä yhtiön. Fagernäs päätti lähteä heti, ja Liliuskin jo ensi vuoden vaihteessa. Käytännössä hallitus tullee laittamaan miehen ”pihalle” jo aikaisemmin. Mediassa Liliuksesta on tehty rahan ahne syntipukki, ja hänen työnsä tulokset ovat jääneet tämän täysin turhanpäiväisen kohun varjoon. Todellisuudessa syyllisiä ovat aivan muut, kuin nämä kaksi herraa, jotka ovat kehittäneet viime vuosien aikana Fortumin liiketoiminnan aivan uudelle tasolle. Fortumista on tullut omistajilleen tasaisen tappavasti rahaa tahkoava kone, eikä vähiten yhdistelmän Fagernäs-Lilius ansiosta.
Liliuksen aikana Fortumin osakkeenomistajat, valtio siis etunenässä, ovat saaneet nauttia erinomaisista tuotoista niin osinkojen kuin Fortumin markkina-arvon kasvun myötä. Myönnän toki, että reilun 30 miljoonan tulot vajaan kymmenen vuoden Fortum-pestistä ovat kohtuuttomat, mutta miksi valittaa tällaisessa win-win -tilanteessa. Jos jokainen omistamani yhtiö olisi kyennyt samaan kuin Fortum, olisin ilomielin myöntämässä muillekin toimitusjohtajille vastaavanlaisia optioratkaisuja. Samaan hengen vetoon on vielä sanottava, että ainoat voittajat eivät suinkaan ole Lilius ja omistajat, vaan koko Suomen kansa on välillisesti hyötynyt Liliuksen valtiolle maksamista suurista tuloveroista.
Optiot ja niiden suuruusluokka eivät kuitenkaan ole tässä koko sopassa se asian ydin. Liliuksen eläkkeelle jäämisen syyt piilevät jossain ihan muualla kuin siinä, ettei hän kestäisi jatkuvaa kritiikkiä optioasian tiimoilta. Taustalla on turhautuminen valtion omistajapolitiikkaan ja -ohjaukseen. Liliuksen äkkilähdön luulisi viimein avaavan ministerien silmät sille tosiasialle, ettei yritysten omistaminen suju laput silmillä. Omistaminen vaatii taitoa, joka valtiolta näyttää puuttuvan.
Samaan aikaan, kun monet muiden pörssiyhtiöiden vahvat kasvolliset omistajat antavat täyden tukensa johdolle ja sitoutuvat pitkäjänteiseen strategiaan, valtio-omistajan linjaukset muuttavat suuntaansa kuin tuuliviiri. Optioilla kannustaminen nähtiin hyvänä ratkaisuna, kun kannustinjärjestelmää aikoinaan Fortuminkin johdolle suunniteltiin, mutta nyt kun palkkiot ovat konkretisoituneet, on toinen ääni kellossa. Viime kuun lopulla julkaistu suunnitelma uudesta windfall-verosta, jolla verotettaisiin ennen vuotta 1998 rakennettujen vanhojen ydin- ja vesivoimaloiden omistajayhtiöiltä päästökaupan tuomia voittoja, ei myöskään ole valtion aikaisemman politiikan mukainen. Suunniteltu vero rankaisee pahasti hiilidioksidivapaata tuotantoa ja on ristiriidassa Suomen ilmasto- ja energiapolitiikan kanssa. Windfall-vero heikentää energiayhtiöiden kilpailukykyä ja nostaa sähkön hintaa. Vaikutusten on arvioitu olevan jopa kymmenien miljoonien eurojen suuruiset. Mistään mitättömästä asiasta ei siis ole kysymys.
Fortumin omistajana olisin mielelläni nähnyt Liliuksen vielä pitkään yhtiön ohjaksissa. Vähiten en ole huolissani siitä, miten Fortumin Venäjä-investoinnin nyt käy. Lilius oli yksi hankkeen takuumiehistä. Luotan toki yhtiön kakkosmiehen, "Venäjä-projektia" vetävän Tapio Kuulan osaamiseen, mutta yksi tärkeä lenkki on nyt Liliuksen myötä menetetty. Fortumin pääomistajan leväperäinen ote yhtiöön on muiden osakkeenomistajien etujen kannalta pöyristyttävää. Omistajan tulisi kaikin keinoin luoda johdolle parhaat mahdolliset toimintaedellytykset. Valtio tuntuu pikemminkin laittavan jatkuvasti kapuloita Fortumin rattaisiin. Valtion ja muiden osakkeenomistajien intressit ovat pahasti ristiriidassa.
Kuten sanottu, yrityksen omistaminen vaatii taitoa. Johdon tukeminen ja sovituissa päätöksissä pysyminen ovat perusasioita, jotka ovat hyvälle omistajalle itsestään selvyyksiä. Omistajan on myös valvottava hallituksen kautta johdon toimintaa ja tehtävä muutoksia, jos kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Liliuksen ohjaksissa Fortum on kuitenkin menestynyt erinomaisesti, joten tyytymättömyyteen ei luulisi olevan aihetta. Kasvollisen ja pitkäjänteisten suunnitelmien mukaan toimivan yksityisomistuksen lisääntyminen olisi tärkeää niin Fortumin kuin monen muunkin yhtiön kohdalla. Yksityisen pääomistajan toimenpiteet ovat aidosti liiketoiminnallisiin hyötyihin tähtääviä ja kaikkien osakkeenomistajien edun mukaisia. Liliuksen sanoja lainatakseni, ”olisi mukavaa, jos omistajalle soittaessaan tietäisi kenelle pitää soittaa".
Jo vuosia keskustelua herättänyt kohu Fortumin optiomiljonääreistä sai loppuviikosta lisää tuulta purjeisiin, kun sekä Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs että yhtiön toimitusjohtaja Mikael Lilius kertoivat kaikkien yllätykseksi jättävänsä yhtiön. Fagernäs päätti lähteä heti, ja Liliuskin jo ensi vuoden vaihteessa. Käytännössä hallitus tullee laittamaan miehen ”pihalle” jo aikaisemmin. Mediassa Liliuksesta on tehty rahan ahne syntipukki, ja hänen työnsä tulokset ovat jääneet tämän täysin turhanpäiväisen kohun varjoon. Todellisuudessa syyllisiä ovat aivan muut, kuin nämä kaksi herraa, jotka ovat kehittäneet viime vuosien aikana Fortumin liiketoiminnan aivan uudelle tasolle. Fortumista on tullut omistajilleen tasaisen tappavasti rahaa tahkoava kone, eikä vähiten yhdistelmän Fagernäs-Lilius ansiosta.
Liliuksen aikana Fortumin osakkeenomistajat, valtio siis etunenässä, ovat saaneet nauttia erinomaisista tuotoista niin osinkojen kuin Fortumin markkina-arvon kasvun myötä. Myönnän toki, että reilun 30 miljoonan tulot vajaan kymmenen vuoden Fortum-pestistä ovat kohtuuttomat, mutta miksi valittaa tällaisessa win-win -tilanteessa. Jos jokainen omistamani yhtiö olisi kyennyt samaan kuin Fortum, olisin ilomielin myöntämässä muillekin toimitusjohtajille vastaavanlaisia optioratkaisuja. Samaan hengen vetoon on vielä sanottava, että ainoat voittajat eivät suinkaan ole Lilius ja omistajat, vaan koko Suomen kansa on välillisesti hyötynyt Liliuksen valtiolle maksamista suurista tuloveroista.
Optiot ja niiden suuruusluokka eivät kuitenkaan ole tässä koko sopassa se asian ydin. Liliuksen eläkkeelle jäämisen syyt piilevät jossain ihan muualla kuin siinä, ettei hän kestäisi jatkuvaa kritiikkiä optioasian tiimoilta. Taustalla on turhautuminen valtion omistajapolitiikkaan ja -ohjaukseen. Liliuksen äkkilähdön luulisi viimein avaavan ministerien silmät sille tosiasialle, ettei yritysten omistaminen suju laput silmillä. Omistaminen vaatii taitoa, joka valtiolta näyttää puuttuvan.
Samaan aikaan, kun monet muiden pörssiyhtiöiden vahvat kasvolliset omistajat antavat täyden tukensa johdolle ja sitoutuvat pitkäjänteiseen strategiaan, valtio-omistajan linjaukset muuttavat suuntaansa kuin tuuliviiri. Optioilla kannustaminen nähtiin hyvänä ratkaisuna, kun kannustinjärjestelmää aikoinaan Fortuminkin johdolle suunniteltiin, mutta nyt kun palkkiot ovat konkretisoituneet, on toinen ääni kellossa. Viime kuun lopulla julkaistu suunnitelma uudesta windfall-verosta, jolla verotettaisiin ennen vuotta 1998 rakennettujen vanhojen ydin- ja vesivoimaloiden omistajayhtiöiltä päästökaupan tuomia voittoja, ei myöskään ole valtion aikaisemman politiikan mukainen. Suunniteltu vero rankaisee pahasti hiilidioksidivapaata tuotantoa ja on ristiriidassa Suomen ilmasto- ja energiapolitiikan kanssa. Windfall-vero heikentää energiayhtiöiden kilpailukykyä ja nostaa sähkön hintaa. Vaikutusten on arvioitu olevan jopa kymmenien miljoonien eurojen suuruiset. Mistään mitättömästä asiasta ei siis ole kysymys.
Fortumin omistajana olisin mielelläni nähnyt Liliuksen vielä pitkään yhtiön ohjaksissa. Vähiten en ole huolissani siitä, miten Fortumin Venäjä-investoinnin nyt käy. Lilius oli yksi hankkeen takuumiehistä. Luotan toki yhtiön kakkosmiehen, "Venäjä-projektia" vetävän Tapio Kuulan osaamiseen, mutta yksi tärkeä lenkki on nyt Liliuksen myötä menetetty. Fortumin pääomistajan leväperäinen ote yhtiöön on muiden osakkeenomistajien etujen kannalta pöyristyttävää. Omistajan tulisi kaikin keinoin luoda johdolle parhaat mahdolliset toimintaedellytykset. Valtio tuntuu pikemminkin laittavan jatkuvasti kapuloita Fortumin rattaisiin. Valtion ja muiden osakkeenomistajien intressit ovat pahasti ristiriidassa.
Kuten sanottu, yrityksen omistaminen vaatii taitoa. Johdon tukeminen ja sovituissa päätöksissä pysyminen ovat perusasioita, jotka ovat hyvälle omistajalle itsestään selvyyksiä. Omistajan on myös valvottava hallituksen kautta johdon toimintaa ja tehtävä muutoksia, jos kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Liliuksen ohjaksissa Fortum on kuitenkin menestynyt erinomaisesti, joten tyytymättömyyteen ei luulisi olevan aihetta. Kasvollisen ja pitkäjänteisten suunnitelmien mukaan toimivan yksityisomistuksen lisääntyminen olisi tärkeää niin Fortumin kuin monen muunkin yhtiön kohdalla. Yksityisen pääomistajan toimenpiteet ovat aidosti liiketoiminnallisiin hyötyihin tähtääviä ja kaikkien osakkeenomistajien edun mukaisia. Liliuksen sanoja lainatakseni, ”olisi mukavaa, jos omistajalle soittaessaan tietäisi kenelle pitää soittaa".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)