Muistathan käydä äänestämässä suosikkiasi 8.11. mennessä!
Äänestykseen pääset tästä.
_______
Kenestä Vuoden
Sijoittaja 2020? Entä Vuoden Sijoitusteko?
Nordnet järjestää Vuoden Sijoittaja -kilpailun jo kolmatta kertaa. Tänä
vuonna palkitaan viime vuoden tapaan sekä Vuoden Sijoittaja että Vuoden Sijoitusteko.
Kilpailun tavoite on nostaa esiin yksityissijoittajia ja yhteisöjä, jotka
ovat edistäneet suomalaista sijoituskeskustelua, omistajuutta ja
kansankapitalismia; heitä, jotka ovat omalla toiminnallaan kannustaneet muita
aloittamaan vaurastumisen ja ottamaan päivittäiset raha-asiat sekä säästöt
haltuun.
- Vuoden Sijoittaja -kilpailun avulla tuomme esiin sijoittamisen todelliset tähdet,
eli yksityissijoittajat. He ovat tavallisia sijoittajia ja kuluttajia, eivät
B2B-puolen toimijoita, ammattilaisia tai yrityksiä, joita gaaloissa yleensä
palkitaan. Jo kolmatta kertaa järjestettävä kilpailu ja yksityissijoittajien
nostaminen esille on saanut aikaan tervetullutta keskustelua siitä, mikä on
ammattilaisten rooli nyt ja tulevaisuudessa. Nämä yksityissijoittajat
madaltavat omalla esimerkillään sijoittamisen aloittamisen kynnystä, nostavat
esiin mielenkiintoisia sijoituskohteita ja jakavat avoimesti muille sen, miten
itse tekevät sijoituksia, sanoo Nordnet Suomen
maajohtaja Suvi Tuppurainen.
Kilpailun tuomaristo, johon kuuluvat tänä vuonna Nordnetin Suvi Tuppurainen,
Arvopaperin päätoimittaja Ninni Myllyoja,
Kauppalehden uutispäällikkö Lauri
Sihvonen, sekä Vuoden Sijoittaja 2019 Julia
Thurén ja Vuoden Sijoitusteko 2019 Mimmit sijoittaa (Pia-Maria Nickström ja Hanna
Tikander), on valinnut finalistit seuraavasti.
Vuoden Sijoittaja
2020 -finalistit:
1. Karo Hämäläinen: kirjailija, vapaa
toimittaja, aktiivinen twiittaaja ja intohimoinen sijoittaja, jonka missiona on
saada suomalaiset sijoittamaan paremmin.
2. Kaisa Kurittu: vastuullisen
piensijoittamisen sanansaattaja, joka leipätyönään sparraa yritysten vastuullisuusraportointia
ja -johtamista.
3. Jasmin Hamid: näyttelijä ja sijoitusbloggaaja,
jonka SijoitusSunnuntai -videot keräävät Instagramissa kymmeniä tuhansia
katseluja viikoittain.
4. Jarkko Aho: yksityissijoittaja,
sijoituskirjailija, -kolumnisti, -bloggaaja ja -valmentaja, joka tunnetaan myös
Random Walkerina.
5. Joonas Liukkonen: piensijoittaja ja
vloggaaja, joka vapaa-ajalla kuvaa videoita Youtubeen sijoittamisesta ja
säästämisestä.
Vuoden
Sijoitusteko 2020 -finalistit:
1. Sari Lounasmeri ja osakesäästötili: Pörssisäätiön
toimitusjohtaja, joka työssään edistää kotimaista omistajuutta ja suomalaisten
talousosaamista, ja joka on ollut väsymätön osakesäästötilin puolestapuhuja.
2. Inderesin etäyhtiökokoukset: Inderes loi
sijoittajien ja yhtiöiden avuksi yhtiökokousten etäseurannan, jonka kautta koronakevään
kokouksiin pystyi osallistumaan turvallisesti kotisohvalta käsin.
3. Rahajunnut: Akseli Nieminen ja Waltteri
Helisalo ovat lukioikäisiä nuoria, jotka sisällöillään opastavat erityisesti
nuoria, sillä kouluissa ei tarjota tarpeeksi opetusta rahasta ja taloudesta.
4. Tiina Landaun ja Hanna Silvolan kirja
Vastuullisuudesta ylituottoa sijoituksiin. Teos tuo vastuullisen
sijoittamisen kaikkien, myös yksityissijoittajien ulottuville.
5. Rahamedia: uusi verkkomedia, joka on jo vuoden
ajan inspiroinut tavallisia suomalaisia sijoittamisen pariin. Rahamedia tuo
aiheeseen liittyvät resurssit helposti yhden sivuston alle.
6. Syö Nuku Säästä / Äta Sova Spara: podcast, jonka tarkoitus
on tuoda esille ideoita, neuvoja ja inspiraatiota, jotta henkilökohtainen
talous olisi helpompaa ja hauskempaa.
Vuoden Sijoittaja- ja Vuoden Sijoitusteko -voittajat valitaan
yleisöäänestyksellä. Äänestäminen tapahtuu osoitteessa nordnet.fi/fi/sijoittaja. Kilpailu
huipentuu voittajien valintaan 12.11.2020.
Kilpailua on tukemassa Kauppalehti
ja Arvopaperi.