sunnuntai 9. elokuuta 2015

Fortumissa merkittävää arvopotentiaalia – osa 2

Kirjoitin edellisessä blogimerkinnässä Fortumiin liittyvästä arvopotentiaalista kuvaamalla ihanneskenaariota, jossa yhtiö kykenisi investoimaan ylisuuren kassansa tuottavasti. Mainitsin samalla lyhyesti myös riskeistä, joiden toteutumiseen sijoittajat tuntuvat osakekurssin perusteella tällä hetkellä uskovan enemmän kuin yhtiön mahdollisuuksiin. Jatkan tässä merkinnässä edelleen Fortumin käsittelyä ja tarkoituksena on muodostaa yhtiölle muutama vaihtoehtoinen tulevaisuuden polku ja pohtia miten yhtiö tulisi hinnoitella kussakin niistä. Näin saamme paremman kuvan siitä mitä Fortumista kannattaisi maksaa, jos kaikki ei menekään ihanneskenaarion mukaisesti. Koska Fortumiin liittyy tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon epävarmuutta, tämän tyyppinen skenaarioanalyysi on välttämätöntä yhtiön arvoa määritettäessä. Analyysin lopuksi Fortumin arvo määritetään eri skenaarioiden todennäköisyyksien painotettuna keskiarvona. Skenaariomallin avulla muut erilaisen näkemyksen omaavat sijoittajat voivat määrittää yhtiölle arvon, joka kuvaa paremmin heidän eri skenaarioille antamiaan todennäköisyyksiä.

Lue lisää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti