perjantai 27. marraskuuta 2015

Löytyykö Helsingin pörssistä ostettavaa nykyhinnoilla?

Yleinen taloustilanne on viime vuodet ollut Euroopassa, ja etenkin Suomessa, melko synkkä. Tästä huolimatta osakkeet ovat tuottaneet hyvin. Keskeinen syy tälle on matalalla pysytellyt korkotaso. Finanssikriisin pohjilta maaliskuusta 2009 Helsingin pörssin tuottoindeksi (osingot huomioiva indeksi) on noussut 191 % eli noin 17 % vuodessa. Harva onnistuu ostamaan pohjilta tai valitsemaan parhaita nousijoita, mutta pelkästään tasaisesti indeksiin sijoittamalla vuoden 2009 aikana, kun tunnelma markkinoilla oli synkkä, on tähän päivään mennessä voinut saavuttaa tuolloin tehdyille sijoituksille noin 11 % vuosituoton. Tämä on taas kerran hyvä osoitus siitä, että sijoittamalla pienissä erissä ajallisesti hajauttaen silloin kun kaikki näyttää synkältä, on melko helppoa saavuttaa keskimääräistä osakkeiden vuosituottoa parempi tuotto jopa ilman aikaa vievää osakevalintaa. Valitettavasti useimmille on psykologisesti helpompaa sijoittaa kurssien jo noustua merkittävästi, jolloin tuotot jäävät vaatimattomiksi.

Lue lisää

1 kommentti:

  1. Moi!
    Miten määrität tuon normaalin P/B-luvun? Jaksatko tehdä tästä kirjoituksen?

    VastaaPoista