torstai 24. syyskuuta 2020

Onko Neste ostohinnoissa?

Neste on hieno yhtiö. Olen omistanut sen osakkeita vuodesta 2009 alkaen ja saanut nauttia ällistyttävästä 1500 prosentin kumulatiivisesta tuotosta. Kiitos sijoitusstrategiani (jossa en lähtökohtaisesti myy kovan kurssinousun takia, vaan ainoastaan yhtiön laadun heikennyttyä tai osakkeen muututtua selvästi yliarvostetuksi) en ole matkan varrella myynyt ainuttakaan osaketta. Ilman selkeää strategiaa voittojen kotiuttaminen olisi varmasti käynyt mielessä jo monta kertaa. Valehtelisin, jos väittäisin arvioineeni yhtiön tulevan suunnan oikein jo kymmenen vuotta sitten. Parhaissa sijoituksissa on aina mukana onnea. Pidin osaketta tuolloin hyvin edullisena uusiutuviin polttoaineisiin liittyvän potentiaalin takia, mutta en tietenkään voinut kuvitella mitä tuleman pitää. Yhtiö on menestynyt moninkertaisesti paremmin kuin uskalsin parhaimmissakaan skenaarioissa olettaa (kymmenen vuoden takaisia ajatuksiani voi lukea täältä).

Tässä kirjoituksessa tarkastelen Nesteen nykyarvostusta arvosijoittajan työkalupakista löytyvillä menetelmillä. En käsittele yhtiön strategiaa tai muita laadullisen analyysin osa-alueita, joita pidän arvonmäärityksen ohella äärimmäisen tärkeinä onnistuneen sijoituspäätöksen kannalta.

Kirjoitus on jatkoa huhtikuussa alkaneelle blogisarjalle, jossa olen aiemmin käsitellyt Fortumia, Konetta, Sampoa ja Wärtsilää.

Lue lisää

torstai 3. syyskuuta 2020

Onko Wärtsilä nyt arvosijoitus?

Kirjoitin huhti-toukokuussa kolmiosaisen blogisarjan, jossa käsittelin kolmea kiinnostavaa yhtiötä arvosijoittajan näkökulmasta (ks. osa 1: Fortum, osa 2: Kone, osa 3: Sampo). Vaikka Fortumin ja Sammon kurssit olivat jo kääntyneet koronapaniikin jälkeiseen nousuun, pidin kummankin yhtiön arvostusta edelleen maltillisena. Sammon osakekurssi onkin noussut muutamassa kuukaudessa lähes 30 prosenttia ja Fortuminkin kurssi on nyt lähes 20 prosenttia kirjoitushetken tasoa korkeammalla.

Kuten niin usein aiemminkin, pidin Konetta tuolloin kalliina. Tästä huolimatta Koneen kurssi on noussut kolmikosta eniten, yli 30 prosenttia. Lopputulema ei sinällään yllätä. Kurssinousu voi varsin hyvin jatkua edelleen vahvan markkinasentimentin myötä, mutta fundamenttisijoittajana en vain yksinkertaisesti voi maksaa laadukkaastakaan yhtiöstä mitä tahansa.

Tämä kirjoitus jatkaa keväällä alkanutta blogisarjaa. Tällä kertaa otan kohteeksi voimala- ja moottorivalmistaja Wärtsilän. Analysoin yhtiötä tuttuun tapaan arvosijoittajan työkalupakista löytyvillä menetelmillä. En käsittele tälläkään kertaa yhtiön strategiaa tai muita laadullisen analyysin osa-alueita, joita pidän arvonmäärityksen ohella äärimmäisen tärkeinä onnistuneen sijoituspäätöksen kannalta.

Lue lisää