sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Osakkeiden osto-ohjelmat käynnistetty

03.06.2012 - 23:30


Puolisen vuotta takaperin kirjoitin viimeksi osakkeiden osto-ohjelmieni tilanteesta. Onnistuin hankkimaan Konecranesia, Sampoa, Fortumia ja Talvivaaraa alle asettamani tavoitehinnan, mutta en saanut nauttia alennusmyynneistä kovin kauaa. Tämän vuoden alussa alkaneen kurssinousun myötä jouduin keskeyttämään kaikki osto-ohjelmani, sillä tuotto-odotukset alkoivat painua kauas tavoitteistani.
Puolen vuoden odottelun jälkeen sijoitusympäristö alkaa vihdoin näyttää taas mielenkiintoiselta. Viime viikkojen aikana kasvaneet pelot Euroopan valtioiden kaatumisesta ovat pudottaneet useat osakkeet erittäin houkuttelevalle arvostustasolle. Olenkin viime päivät pyöritellyt exceleitä ja päivittänyt kiinnostavien yhtiöiden tavoitehinnat ja osto-ohjelmat vastaamaan tämän hetken informaatiota. Fortumin ja Talvivaaran puoli vuotta sitten kesken jääneet ohjelmat on jo käynnistetty uudelleen ja luultavasti ensi viikolla pääsen aloittamaan uusien salkkuyhtiöiden ostot, mikäli pörssi jatkaa mollivoittoista menoaan. Tässä lyhyt katsaus osto-ohjelmiin.

__________


Fortum

Jatkoin keskeytyneitä ostoja 22.5. kurssin painuttua alle 15,5 euron, jonka olin asettanut osakkeen tavoitehinnaksi. Lopulta sain noin 1200 euron suuruisen erän kappalehinnalla 15,38 EUR. Edellisen oston olin tehnyt 22.11.2011 hinnalla 16,0 EUR.

Ostot jatkuvat huomenna maanantaina, sillä kurssi putosi perjantain päätteeksi alle seuraavan tavoitetason (14,5 EUR). Ennusteeni mukaan Fortumin EPS on tänä vuonna 1,54 EUR, jolloin staattiseksi tulostuotoksi tulee peräti 10,6 %. Osakekohtainen osinko tulee pysyttelemään viime vuosien tapaan eurossa, jolloin osinkotuottokin on lähes 7 %.

En löydä Fortumin kurssilaskulle juurikaan fundamentaalisia syitä. Yleisen taloustilanteen heikkeneminen tietysti nostaa riskipreemiota, mutta Fortumin kaltaisen äärimmäisen defensiivisen yhtiön kohdalla riskit liiketoiminnan sukeltamisesta ovat olemattomat. Sähkön hintakehitys lienee ainoa todellinen syy, jolla kurssikehitystä voisi perustella. Pitää kuitenkin muistaa, että Fortum on suojannut suurimman osan toimituksista, joten vaikutukset tämän vuoden tulokseen ovat äkkiseltään luultua pienemmät. Arvioni mukaan pidemmällä aikavälillä sähkön tukkuhinta tulee olemaan alle viime vuosien tason (2009-2011 vajaa 50 EUR/MWh), mutta tätä kompensoi lisääntyvä kapasiteetti Venäjällä. En siis näe kovinkaan suurta riskiä tuloksen tai osingon putoamiselle.


Talvivaara


Tankkasin 22.5. lisää myös Talvivaaraa noin 600 euron erän hinnalla 1,888 EUR/kpl. Ensimmäisen oston olin tehnyt 25.10.2011. Yhtiön riskipitoisuudesta johtuen olen laatinut useamman tulevaisuuden skenaarion. "Ultapessimistisessä" skenaariossa, jossa olen asettanut nikkelin myyntihinnan 12 000 USD/tonni tasolle (markkinahinta 15 000 USD/tonni) vuodesta 2013 lähtien (hinnannousu 3 % vuodessä tästä eteenpäin), tuotantovolyymin pysyvästi 30 000 tonniin ja tuotantokustannukset 2,9 USD/lb tasolle (pessimistinen ennuste, sillä maailman kaivosten keskikustannus on 3,1 EUR/lb ja Talvivaara kuuluu kustannustehokkaimpaan neljännekseen), saan osakkeen tavoitehinnaksi (12 % tuottovaatimuksella) noin 2 EUR.

Kaiken mennessä nappiin Talvivaarassa on ainesta "tenbaggeriksi". Pelkästään 50 000 tonnin vuosituotantoon pääseminen nostattaa osakekurssia selvästi lähivuosina. Jatkuvista huonoista uutisista kärsivän yhtiön fundamentit ovat kunnossa, mutta ne ovat jääneet ongelmilla revittelevien uutislööppien varjoon. Ultapessimistisessä skenaariossa 2013 EPS-ennusteeni on 0,21 EUR, mikä tarkoittaa nykyiselle 1,6 EUR kurssille yli 13 % tulostuottoa. Toisin sanoen Talvivaarassa yhdistyvät potentiaalinen kurssiraketti ja fundamentaalisesti järkevä sijoitus. Vaikka kurssi ei koskaan nousisi, vahva kassavirta ja tulevat osingot pitävät ainakin minut tyytyväisenä.


Oriola KD

Oriola KD on hyvä esimerkki osakkeesta, jonka kohdalla niin sanotusti jäädyin kurssin pudotessa selvästi alle asettamani tavoitehinnan. Olin pitänyt yhtiötä hyvänä (vahva markkina-aema, tulevaisuuden toimiala) pitkään, mutta hinta oli ollut aivan liian kova. Venäjän ja Ruotsin ongelmien alkaessa kurssi sitten syöksyi ja pysytteli pitkään alle 1,8 euron (määrittämäni intrinsic value). Tämän vuoden aikana Oriolan kurssi kuitenkin nousi muun markkinan mukana jonkin verran, jolloin jäin auttamatta junasta. Odottavan aika on pitkä, mutta juna on taas palannut takaisin osakkeen päädyttyä perjantaina 1,76 euroon.

Oriola KD:n arvonmäärityksessä yhtiötä kannattaa tarkastella osissa, sillä sen liiketoiminnat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa ja kannattavuudeltaan siksi toisistaan poikkeavia. Suomessa (liikevaihto noin 400 mEUR) bisnes rullaa erinomaisesti EBIT-marginaalin ollessa pääsääntöisesti noin 5 % luokkaa vuodesta toiseen. Tämä kuvaa hyvin yhtiön suhdanneriippumattomuutta markkinoilla, joissa jalansija on luotu vahvaksi. Ruotsissa ja Baltiassa (liikevaihto noin 1 000 mEUR) tulos on positiivinen, mutta ei missään nimessä tyydyttävä (EBIT 1 %). Tämä johtuu markkinan erittäin kovasta kilpailusta. Venäjä (liikevaihto noin 700 mEUR) on toistaiseksi ollut tappiollisena bisneksenä yhtiön murheenkryyni.

Millaisella skenaariolla 1,8 EUR kurssi on perusteltu? Tämä vaatii Venäjän liiketoiminnan kuntoonsaamisen (viime vuoden 46 mEUR tappion kääntäminen vähintään 10 mEUR voitolliseksi) ja Ruotsin liikevoiton nostamisen edes siedettävälle 1,5 % tasolle (noin 5 mEUR nykyistä parempi EBIT). Suomen toiminnan säilysessä nykyisellään, sijoittaja voi odottaa saavansa tällaisessa skenaariossa 12 % vuotuisen tuoton. Odotan itse Oriolalta edellä kuvatun kaltaista kaikien sektoreiden osalta normalisoitunutta liiketoimintaa viimeistään vuonna 2013, jolloin EPS olisi ennusteeni mukaan 0,17 EUR. Tällöin staattinen tulostuotto olisi lähes 10 % (1,76 EUR osakekurssilla).


Konecranes

Edellisen laskumarkkinan aikana läpiviemäni Konecranesin osto-ohjelma on malliesimerkki lähes täydellisesti toteutetusta suunnitelmasta. Aloitin ostot 26.9.2011 hinnalla 15,5 EUR, jatkoin 21.11. hinnalla 14,5 EUR ja päätin ostot 22.11. hinnalla 13,5 EUR. Kurssilasku ei valitettavasti jatkunut seuraavaan tavoitehintaani, joten ohjelma keskeytyi.

Yhtiö onnistui ostamaan laskumarkkinassa omia osakkeitaan erittäin hyvällä hinnalla. Tämä on yksi syy mikä on johtanut osakkeen intrinsic valuen kohoamiseen. Tulen aloittamaan Konecranesin ostot uudelleen 17-18 EUR kurssitasolta. Odotan yhtiöltä 1,6 EUR osakekohtaista tulosta (2012e), mikä tarkoittaa lähes 9 % tulostuottoa intrinsic valuella 18,0 EUR. Lukema on kova, kun huomioidaan yhtiön kasvupotentiaali.


Nokian Renkaat

Pidän Nokian Renkaita Helsingin pörssin parhaana yhtiönä, mutta en ole koskaan omistanut sen osakkeita. Yleensä osake on ollut järjettömän kallis, mutta poikkeuksiakin on toki nähty. Vuonna 2009 finanssikriisissä osaketta sai jopa alle kympillä (yhtiö ei tosin ollut vielä silloin niin hyvässä kunnossa kuin nyt) ja puolisen vuotta sittenkin alle kahdella kympillä. Osto-ohjelmani aloittava hinta oli 19 EUR, joten jäin rannalle.

Päivitetty arvonmääritys asettaa tavoitehinnan 22-23 EUR haarukkaan. Nykyisestä 28,6 EUR kurssista on siis vielä matkaa osto-ohjelman aloittamiseen. En ole aikaisemmin juuri esittänyt arvioitani yhtiöstä, joten muutaman sana on tässä kohtaa paikallaan. Pitkän aikavälin ennusteeni perustuvat 6 % kasvuun (lähitulevaisuudessa kasvulukemat ovat kaksinumeroisia), vajaan 20 % EBIT-tasoon (lähitulevaisuudessa 20-30 %) ja 16 % oman pääoman tuottoon (lähitulevaisuudessa päälle 20 %). Tälle vuodelle odotan 2,78 EUR osakekohtaista tulosta. Nykykurssilla tulostuotto lähentelee jo kymmentä prosenttia, mutta en pidä nykyistä kannattavuustasoa mitenkään kestävänä.

_________


Edellisten, pidemmän ajan seurannassa olleiden, yhtiöiden lisäksi olen alkanut tutustua kahteen itselleni vieraampaan yritykseen, joiden uskon sopivan salkkuuni. Yhtiöt ovat Exel Composites ja Lassila & Tikanoja. Exelissä minua kiehtoo vahva markkina-asema (globaali markkinajohtaja) ja erittäin kova pääoman tuottoaste. L&T puolestaan toimii defensiivisellä alalla, jolla on vakuuttavat tulevaisuuden näkymät. Lisäksi L&T on saavuttanut mittakaavaeduillaan aseman, jota muiden on vaikea horjuttaa. Tulen kirjoittamaan yhtiöistä enemmän tulevaisuudessa. Mainittakoon kuitenkin tässä yhteydessä, että Exel muuttuu myös sijoituskohteena mielenkiintoiseksi hinnan alittaessa 6,5 EUR (nyt 6,8 EUR) ja L&T puolestaan 8 EUR (nyt 9,0 EUR) alittavalla pörssinoteerauksella.

Lopuksi ennen kuin joku ihmettelee mihin Sampo ja Vestas ovat kadonneet, mainitaan vielä, etten ole päivittänyt analyysejä yhtiöistä aivan viime aikoina. Sampo on edelleen huippuluokkaa ja tulen jatkamaan ostoja sopivalla hinnalla. Mitään dramaattista yhtiössä ei ole tapahtunut, joten näillä kurssitasoilla (18,2 EUR) ollaan varmasti hyvin lähellä tavoitehintaa. Vestas on ollut sijoituksena pettymys, vaikkakaan en ole odottanut lyhyellä aikavälillä mitään erityistä. Luotan tuulivoimaan tulevaisuuden energiamuotona, joten nykyisellä polkuhinnalla Vestasta tuskin voi olla ostamatta. Vaikka hinta on edullinen, en näe mitään lyhyen aikavälin triggereitä kurssinousulle. Tästä syytä analysoin nykytilanteen rauhassa ja asetan uudet tavoitehintani sen mukaisesti.


________


Blogimerkinnän kommentit:


TT kirjoitti 04.06.2012 - 10:31

Mielenkiintoista luettavaa. Talvivaarasta ja Oriolasta ei oikeastaan ole mitään sanottavaa johtuen siitä etten ole niitä seurannut. Fortumia olen ostanut toukokuussa, Konecranes on aina seurattavien listalla ja Nokian Renkaita pidän Koneen ohella parhaana kotipörssimme yhtiönä. Itse pitäisin sitä alle kahdenkymmenenviiden Euron hinnalla hyvänä sijoituksena. Tänä vuonna tosin voi tulla yllätyksiä johtuen kapasiteetin kasvattamisesta Venäjällä seitsemääntoista miljoonaan (yksitoista miljoonaa). On mielenkiintoista nähdä miten Venäjän talous kehittyy öljyn hinnan laskiessa. Se taitaa olla suurin kysymysmerkki yritykselle lähiaikoina.


Surf kirjoitti 29.07.2012 - 19:29

Oletko vielä jatkanut Fortumin tankkausta? Hiljattain tehtiin vuoden (toistaiseksi) alimmat pohjat, 12,81 EUR. Muistaakseni tuo alkaa olemaan lähellä aiemmin mainitsemaasi velkavivun käyttöönottoa. Myös Talvivaara kyykkäsi syvällä, 1,53 Eurossa.


Random Walker kirjoitti 03.08.2012 - 12:36

Surfille:

Kiitos kysymyksistä! Olen jatkanut Fortumin osto-ohjelmaa suunnitelman mukaan. Viimeisin osto on tehty hinnalla 13,48 EUR. Tämä on mielestäni yhtiön ns. rock bottom -taso, joten teoriassa ottaisin velkavivun käyttöön, jos kurssi laskisi osto-ohjelman määrittämälle seuraavalle tasolle eli 12,50 euroon. Käytännössä minun ei kuitenkaan tarvinne turvautua velkaan, sillä käteiskassani on riittävän suuri. Tämä taas johtuu siitä, etten ole pystynyt aloittamaan uusia tai jatkamaan kovinkaan montaa käynnissä olevaa ohjelmaa. Kaikkien yhtiöiden kurssit eivät siis ole laskeneet vielä riittävästi. Talvivaaran seuraava ostotaso on 1,50 EUR. Lähellä on siis jo käyty.

R.W.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti