Perinteisestä tuotekehityksestä kohti nykyaikaista innovaatiojohtamista
Elokuu 2009
Kirjoittanut: Jarkko Aho
Tuotekehitys on pitkään nähty yrityksissä melko suppeana kokonaisuutena ja vain propellihattuisten insinöörien tehtävänä. Maailma kuitenkin muuttuu ja nykyaikana pitäisi ennemminkin puhua kokonaisvaltaisemmasta innovaatiojohtamisesta, jossa myös uusien ideoiden jatkuva tuottaminen sekä myynti- ja markkinointiosaaminen korostuvat.
Tuotekehittäjän on pystyttävä navigoimaan teknis-taloudellisessa viidakossa, jossa on ymmärrettävä tuotteeseen liittyvä teknologia ja ansaintalogiikka sekä kyettävä myymään idea vähintäänkin sisäiselle asiakkaalle. Nykyaikainen tuotekehitystyö vaatiikin jatkuvaa markkinoiden, kysynnän ja teknologian kehittymisen seurantaa sekä osallistumista myynnin tukeen ja asiakasyhteistyöhön.
Tämä tuo mukanaan entistä suurempia kompetenssivaatimuksia kehitystyön tekijöille, sillä heidän on ymmärrettävä entistä paremmin asiakkaiden liiketoimintaa ja heidän tarpeitaan sekä pystyttävä suljetun tuotekehitystyön sijaan avoimempaan verkostoyhteistyöhön asiakkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Avoimen innovaatiokulttuurin luominen on yksi nykypäivän trendeistä, jonka oppiminen ei tapahdu hetkessä.
Asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisen täytyy olla kehitystyön lähtökohta, mutta se ei yksin takaa menestystä tulevaisuudessa. Organisaatioiden rakenteet, järjestelmät ja prosessit on valjastettava innovaatiomyönteisiksi ja vanhoista, ”näin on aina ennenkin tehty” -tyyppisistä, ajattelumalleista on päästävä eroon. Jokaisen on uskaltauduttava pois omalta mukavuusalueeltaan.
Perinteiseen
lyhytnäköiseen tulosohjaukseen perustuvien johtamiskäytäntöjen on myös
muututtava. Kvartaalitalouden hektisessä maailmassa elettäessä saattaa pitkän
tähtäyksen suunnittelu ja pidempiaikaisten roadmappien laatiminen unohtua,
pyrittäessä maksimoimaan voittoja vuosineljänneksen tai vain kuukauden
aikajänteellä. Ilman tulevaisuuteen katsovaa tuotekehitystä ja uusia
innovaatioita yrityksen kilpailukyky kuitenkin menetetään helposti ennemmin tai
myöhemmin. Tämä on syytä muistaa varsinkin nykyisen kaltaisessa heikossa
taloustilanteessa, jolloin kustannusten karsiminen on tapetilla. Monet
yritykset pienentävät nyt kehitysresurssejaan, mikä tulee kostautumaan
tulevaisuudessa. Ei riitä, että yrityksen strategiakalvoissa komeilee muutama
innovatiivisuuteen viittaava korulause. Innovaatiojohtamisesta täytyy tulla osa
jokaisen yrityksen arkipäivää.
Valtion omistustaidot hukassa
Huhtikuu 2009
Kirjoittanut: Jarkko Aho
Jo vuosia keskustelua herättänyt kohu Fortumin optiomiljonääreistä sai eilen lisää tuulta purjeisiin, kun sekä Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs että yhtiön toimitusjohtaja Mikael Lilius kertoivat kaikkien yllätykseksi jättävänsä yhtiön. Fagernäs päätti lähteä heti, ja Liliuskin jo ensi vuoden vaihteessa. Käytännössä hallitus tullee laittamaan miehen ”pihalle” jo aikaisemmin. Julkisuudessa ja suuren yleisön silmissä Lilius on nähty vain rahan ahneena ”optiopellenä”, ja hänen työnsä tulokset ovat jääneet tämän täysin turhanpäiväisen kohun varjoon. Todellisuudessa syyllisiä ovat aivan muut, kuin nämä kaksi herraa, jotka ovat kehittäneet viime vuosien aikana Fortumin liiketoiminnan aivan uudelle tasolle. Fortumista on tullut omistajilleen tasaisen tappavasti rahaa tahkoava kone, eikä vähiten yhdistelmän Fagernäs-Lilius ansiosta.
Liliuksen aikana Fortumin osakkeenomistajat, valtio siis etunenässä, ovat saaneet nauttia erinomaisista tuotoista niin osinkojen kuin Fortumin markkina-arvon räjähdysmäisen kasvun myötä. Myönnän toki, että reilun 30 miljoonan tulot vajaan kymmenen vuoden Fortum-pestistä ovat kohtuuttomat, mutta miksi valittaa tällaisessa win-win –tilanteessa. Jos jokainen omistamani yhtiö olisi kyennyt samaan kuin Fortum, olisin ilomielin myöntämässä muillekin vastaavanlaisia optioratkaisuja. Ainoat voittajat eivät suinkaan ole Lilius ja omistajat, vaan koko Suomen kansa on hyötynyt valtion Liliukselta keräämistä suurista tuloveroista, joiden vaikutus näkyy välillisesti meille kaikille.
Optiot ja niiden suuruusluokka ei kuitenkaan ole tässä koko sopassa se asian ydin. Liliuksen eläkkeelle jäämisen syyt piilevät jossain ihan muualla kuin siinä, ettei hän kestäisi jatkuvaa kritiikkiä optioasian tiimoilta. Taustalla on turhautuminen valtion omistajapolitiikkaan ja –ohjaukseen. Liliuksen äkkilähdön luulisi viimein avaavan ministerien silmät sille tosiasialle, ettei yritysten omistaminen suju laput silmillä. Omistaminen vaatii taitoa, joka valtiolta näyttää puuttuvan. Valtiota voisi omistajana verrata joukkoon keskenkasvuisia kakaroita, joista kukaan ei uskalla ottaa vastuuta tekemisistään. Joukossa tyhmyys tiivistyy, mikä pätee varsin hyvin myös tähän tapaukseen. Ministereistä oikein kukaan ei tiedä missä mennään tai mitä yritysten omistaminen ylipäätään tarkoittaa.
Samaan aikaan, kun monet muiden pörssiyhtiöiden vahvat kasvolliset omistajat antavat täyden tukensa johdolle ja sitoutuvat pitkäjänteiseen strategiaan, valtio-omistajan linjaukset muuttavat suuntaansa kuin tuuliviiri. Esimerkkejä on monia. Optioiden käyttö kannustinpalkkauksessa nähtiin aikoinaan hyvänä ratkaisuna. Vai miksi järjestelmä muuten olisi hyväksytty toteutettavaksi? Toinen esimerkki liittyy voimalaitoslupiin. Jopa kolmen uuden voimalaitosluvan myöntäminen oli vielä jokin aika sitten valtion intresseissä, mutta näyttää pahasti siltä, ettei Fortumille liikene luvista ainuttakaan. Viime kuun lopulla julkaistu suunnitelma uudesta verosta, joka kohdistuisi ennen vuoden 2007 Kyoton sopimusta rakennettuun ydinvoimatuotantoon, ei myöskään ole valtion aikaisemman politiikan mukainen. Suunniteltu ydinvoimavero rankaisee pahasti hiilidioksidivapaata tuotantoa ja on ristiriidassa ilmasto- ja energiapolitiikan kanssa. Lisäksi suunnitelma sotii EU:n energiadirektiiviä vastaan, sillä sen mukaan verotuksen pitäisi perustua kulutukseen, ei tuotantoon.
Näin toimivan omistajan ohjauksessa heikompi olisi lähtenyt jo aika päiviä sitten. Fortumin omistajana olisi mielelläni nähnyt Liliuksen vielä pitkään yhtiön ohjaksissa. Vähiten en ole huolissani siitä, miten Fortumin Venäjä-investoinnin nyt käy. Lilius oli yksi hankkeen takuumiehistä. Luotan toki yhtiön kakkosmiehen Tapio Kuulan osaamiseen, mutta yksi tärkeä lenkki on nyt Liliuksen myötä menetetty. Fortumin pääomistajan leväperäisyys on jo pelkästään muiden osakkeenomistajien etujen kannalta pöyristyttävää.
Yrityksen omistaminen vaatii taitoa. Johdon tukeminen ja sovituissa päätöksissä pysyminen ovat perusasioita, jotka ovat hyvälle omistajalle itsestään selvyyksiä. Omistajan on myös valvottava hallituksen kautta johdon toimintaa ja tehtävä muutoksia, jos kaikki ei suju suunnitelmien mukaan. Omistaja tuntui olevan tyytyväinen Liliuksen toimintaan, muttei silti antanut täyttä tukeaan. Tämä ristiriitaisuus kummastuttaa. Kasvollisen ja pitkäjänteisesti suunnitelmien mukaan toimivan omistuksen lisääntyminen olisi tärkeää niin Fortumin kuin monen muunkin yhtiön kohdalla, sillä vain näin pääomistajan tavoitteet ovat aidosti liiketoiminnallisiin hyötyihin tähtääviä ja täten kaikkien osakkeenomistajien edun mukaisia. Liliuksen sanoja lainatakseni, ”olisi mukavaa, jos omistajalle soittaessaan tietäisi kenelle pitää soittaa.
Paras sijoitus – osta ja pidä indeksiä
Maaliskuu 2009
Kirjoittanut: Jarkko Aho
Marko Erola: Paras sijoitus, Itsepuolustusopas sijoittajille, Talentum, 214 sivua, ISBN 978-952-14-1363-6
Talouselämän toimittajan Marko Erolan uutuuskirja Paras sijoitus johdattaa lukijansa maailmaan, jota pankkien sijoitusneuvojat ja salkunhoitajat eivät useinkaan esittele. Erola paljastaa mikä on oikeasti paras sijoitus. Se ei ole mikään yksittäinen ”tähtiosake”, eikä sen enempää mikään ”tähtisalkunhoitajan” hallinnoima rahastokaan. Paras sijoitus on passiivinen indeksisijoitus.
Erolan mielestä nykyinen finanssikriisi ei ole sijoittajan kannalta lähellekään niin kohtalokas kuin kaksi muuta, täysin huomiotta jäänyttä, finanssikriisiä. ”Ensimmäinen finanssikriisi on se, että suomalaisten säästöt makaavat edelleen pääsääntöisesti talletustileillä, missä inflaatio tekee selvää jälkeä takuuvarmasti”, Erola kirjoittaa. Pieni osa suomalaisista on välttänyt ensimmäisen finanssikriisin, mutta he ovat ajautuneet ehkä tietämättäänkin toiseen kriisiin. Toinen todellinen finanssikriisi on ”rahastojen ja muiden sijoituspalveluyritysten laskuttamat palkkiot ja kulut, jotka syövät sijoittajille kuuluvia tuottoja paljon enemmän kuin sijoittajat ymmärtävät”.
Erola kuvaa kirjassaan useiden akateemisten tutkimusten avulla, kuinka aktiivisesti hoidetut rahastot useimmiten häviävät indeksirahastoille. Tästä huolimatta pankit ja pankkiiriliikkeet kaupittelevat sijoittajille tyypillisesti vain aktiivisia rahastoja, joissa salkunhoitajille ja muille välikäsille menevät palkkiot syövät sijoittajan tuotosta suuren osan. Aktiivinen salkunhoito rikastuttaakin vain salkunhoitajaa, ei sijoittajaa. Johtopäätösten perusteella Erola suosittelee sijoittamaan edullisiin indeksirahastoihin oman riskinsietokyvyn mukaisesti.
Oman riskinsietokyvyn huolellinen määrittäminen on vain yksi hyvän sijoitustoiminnan periaate, jonka Erola kirjassaan tuo esiin. Seuraavassa tiivistettynä omasta mielestäni kirjan tärkeimmät neuvot, joita jokaisen sijoittajan olisi syytä noudattaa:
· Aloita sijoittaminen
heti
· Tee
sijoitussuunnitelma, jossa määrität oman riskinsietokykysi
sijoitushorisonttisi, kokonaisvarallisuutesi, tulojesi, riskinottohalusi ja
sijoitustietämyksesi mukaisesti
· Tee riskinsietokykysi
mukainen allokaatio osakkeisiin ja korkosijoituksiin
· Rakenna allokaation
mukainen salkku passiivisesti hoidetuilla indeksirahastoilla tai ETF:llä ja
sijoita niihin säännöllisesti
· Salkkua
rakennettaessa muista myös hajautus eli sijoita niin päämarkkinoille (USA,
Eurooppa, Japani, Tyynenmeren kehittyneet taloudet) kuin kehittyville
markkinoillekin sekä pienyhtiöihin ja arvoyhtiöihin, joiden tuottopotentiaali
on keskimääräistä parempi
· Älä sijoita
aktiivisesti hallinnoituihin sijoitusrahastoihin, sellaisia sisältäviin
eläkevakuutuksiin tai sijoitus- eli indeksilainoihin, äläkä treidaa ETF:llä
· Tarkista salkun
tavoiteallokaatio kerran vuodessa ja tee tarvittavat muutokset (tasapainota
salkku mieluummin ostoilla kuin myynneillä, jotta vältyt ennenaikaisilta
veroilta)
· Noudata
sijoitussuunnitelmaasi markkinaolosuhteista riippumatta
· Muuta suunnitelmaasi
vain, jos riskinsietokykysi muuttuu
· Riski sopivina
annoksina on hyvästä, mutta älä ahnehdi
· Mikään ei takaa
tuottoja, vaikka mahdollisuudet menestyä ovat erinomaiset
· Luota tehokkaisiin markkinoihin, osta ja pidä
Jos sijoittaminen on tosiaan näin yksinkertaista, miksi niin harva luo sijoittamalla rikkauksia? Erola lainaa kirjassaan maailman parhaan sijoittajan Warren Buffettin oppi-isää Benjamin Grahamia, ja kirjoittaa: ”Sijoittajan pahin ongelma ja vihollinen on hän itse”. Sijoittajat ovat taipuvaisia menemään paniikkiin osakekurssien laskiessa. Sijoitussuunnitelman noudattaminen huonoina aikoina on siis hyvin vaikeaa. Erolan teos vahvistaa muidenkin sijoitusoppaiden viestin, jonka mukaan sijoitussuunnitelmassa pysyminen niin nousuissa kuin laskuissa, on menestyksen ehdoton edellytys.
Vaikka ”Paras sijoitus” on kokonaisuudessaan huolellisesti kirjoitettu teos, se sisältää joitakin väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Erola esimerkiksi väittää, että ”joka vuosi puolet osakkeista nousee enemmän tai laskee vähemmän kuin indeksi”. Tämähän tarkoittaisi sitä, että indeksi kuvaisi mediaaniosakkeen kehitystä. No, kyllähän Erolakin tietää, ettei asia näin ole, joten kyse lienee ajatuskatkoksesta tai huolimattomuudesta. Toinen kummallisuus liittyy arvo-osakkeisiin. Erola esittelee tutkimusta, jonka mukaan arvo-osakkeet ovat tuottaneet indeksiä paremmin, ja vieläpä pienemmällä riskillä. Tästä huolimatta hän suosittelee arvo-osakeindeksisijoituksia vain salkun mausteeksi. Liekö tällaisen epäjohdonmukaisuuden syynä sitten se, että Erola uskoo arvo-osakkeiden riskin olevan todellisuudessa suurempi, kuin mikä perinteisillä riskimittareilla voidaan osoittaa.
Konkarisijoittaja Seppo Saario kritisoi kirjan julkistamistilaisuudessa sitä, että Erola ei painota tarpeeksi osinkojen merkitystä osakkeen arvonmäärityksessä, vaan antaa olettaa, että osakkeen arvo on yrityksen kaikkien tulevien tuottojen nykyarvo. Kritiikki on täysin aiheellista. Yhtiön arvo ei missään nimessä ole sen tulosten nykyarvo tai sen bruttokassavirtojen nykyarvo. Tämä siksi, että yrityksen kasvu vaatii pääomaa (investointeihin ja käyttöpääomaan), ja se on suoraan osingonjakopotentiaalista pois. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että paljon osinkoa maksava yritys olisi arvokkaampi kuin suuria investointeja tekevä yhtiö. Jos yritys ei investoi, se ei kykene kasvattamaan osinkoja tulevaisuudessa. Nyt investoiva yritys pystyy siis maksamaan tulevaisuudessa enemmän osinkoja kuin yritys, joka keskittyy nyt osingonjakoon. Investoitu pääoma huomioidaan yrityksen arvossa tulevien osinkojen muodossa. Näissä arvonmäärityksen perusperiaatteissa näkee usein suuriakin loogisia kuperkeikkoja.
Oman salkkuni perustukset on luotu indeksirahastoilla, joten Erolan ajatuksiin on helppo yhtyä. Indeksointi ei ole vielä Suomessa saanut kovin suurta suosiota, eikä aihetta ole käsitelty suomalaisissa sijoitusoppaissa ennen tätä kovinkaan paljon. Erolaa voidaankin pitää indeksisijoittamisen uranuurtajana Suomessa. Toivottavasti teokselle löytyy paikka etenkin piensijoittajien kirjahyllystä, sillä oman pankin sijoitusneuvojalta saadut vihjeet ja ohjeet eivät välttämättä ole niitä kaikkein parhaita.
Itselleni kirja ei tuonut oikeastaan mitään uutta, mutta oli silti ehdottomasti lukemisen arvoinen. Teos ei ehkä tuota lisäarvoa kokeneille indeksisijoittajille, mutta uskon vahvistamiseen siitä toki on. Aloittelevalle sijoittajalle kirja on mitä parhain. Lukija huomaa, ettei tuottoisa sijoittaminen oikeasti ole niin vaikeaa, kuin sijoitusammattilaiset antavat olettaa (jotta antaisit rahat heidän aktiiviseen hoitoonsa). Sitä vastoin indeksin lyöminen on erittäin vaikeaa, jopa ammattilaisille. Näiden tosiasioiden ymmärtäminen jo sijoitusuran alkuvaiheessa säästää monilta pettymyksiltä.
Myös aktiivisille osakepoimijoille kirja antaa ajattelemisen aihetta. Koska passiivinen salkku useimmiten lyö tuotoissa aktiivisen (ainakin kustannusten jälkeen), on aktiivinen tyyli syytä kyseenalaistaa. Monille sijoittaminen on harrastus ja jotakin harrastettaessa pitäisi tietysti tehdä jotain. Passiivinen osakesalkun päällä istuminen on kaukana mielekkäästä harrastuksesta. Mitä siis tehdä, jos haluaa keskimääräistä parempaa tuottoa, mutta samalla myös veivata salkkua päivästä toiseen silkasta sijoitusharrastuksen tuomasta ilosta? Erolalla on neuvo myös tähän ongelmaan. Suurin osa salkusta kannattaa rakentaa indeksituotteilla (tuoton maksimoimiseksi), ja pienen osan (5-10 %) voi jättää ns. ”viihdesalkuksi”, jonka avulla voi huoletta poimia ja ajoittaa osakkeita, tehdä päiväkauppaa, ostaa kultaa tai ihan mitä tahansa. Viihdesalkun avulla saa pidettyä jännityksen yllä, oikea sijoitussalkku tuo vaaditun tuoton.
Kirjaa lukiessani en voinut välttyä
vertaamasta sitä jenkkiprofessori Burton G. Malkielin bestselleriin ”A Random
Walk Down Wall Street”, mikä puhuu myös vahvasti indeksoinnin puolesta. Malkielin teos on varmasti toiminut enemmän
tai vähemmän Erolan inspiraation lähteenä, sillä kirjoissa on hyvin paljon
samaa. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, päinvastoin. Hyvästä teoksesta on
syytäkin ottaa vaikutteita. Erola viittaa kirjassaan myös moniin muihin
sijoituskirjallisuuden klassikoihin kuten Grahamin ”Intelligent Investoriin” ja
Talebin ”The Black Swaniin”. ”Paras sijoitus” käsitteleekin melko laajasti ja
maanläheisesti rahoitusteorian yleisimpiä kulmakiviä, joten pelkkää
indeksisijoittamisen riemuveisua se ei ole. Teoksesta on siis varmasti hyötyä
kaikille sijoittajille, olipa fokus sitten indeksoinnissa tai aktiivisemmassa
osakepoiminnassa.
Helmikuu 27, 2009
Kirjoittanut Jarkko Aho
Useimpien mielestä osakesijoitusten tekeminen on tällä hetkellä äärimmäisen typerää. Kurssithan ovat viimeisen vuoden aikana laskeneet useita kymmeniä prosentteja ympäri maailmaa, eikä laskulle näy vielä loppua. Yleinen taloustilanne ei näytä yhtään sen ruusuisemmalta. Pankkiiriliikkeiden analyyseistä ja markkinakatsauksista päätellen useimmat ammattilaisetkin ovat sitä mieltä, että nyt ei ole oikea aika sijoittaa osakkeisiin. Riskit ovat liian suuret. Itse väitän, että riskit ovat juuri sopivat.
Vanha sijoittamiseen liittyvä sanonta, ”riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä”, kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi sen mistä on kysymys. Vielä pari vuotta sitten talous oli vahvalla kasvu-uralla ja tunnelma markkinoilla optimistinen. Osakkeiden hinnat nousivat nousemistaan ja riskit näyttivät pieniltä. Kaikki halusivat sijoittaa osakkeisiin, sillä takana oli usean vuoden nousuputki. Totuus kuitenkin on se, että samaan aikaan hintojen noustessa osakemarkkinoiden pitkän aikavälin tuotto-odotus laski.
Nyt elämme täysin vastakkaisessa ympäristössä. Markkinoiden riskipreemio on noussut huimasti ja aiheuttanut osaltaan osakekurssien laskun. Tulosennusteiden veivaaminen alaspäin ei siis ole ainoa syy osakkeiden hintojen romahdukselle. Itse asiassa riskipreemiolla on paljon suurempi vaikutus yritysten hinnoittelussa. Tämän tosiasian analyytikot ja taloustoimittajat usein unohtavat. Sijoittajat, jotka uskaltavat nyt ostaa osakkeita, voivat onnitella itseään muutaman vuoden kuluttua. Sijoittamalla silloin, kun riskit ovat kaikkein suurimmat, on tulevaisuudessa mahdollisuus päästä käsiksi parhaisiin tuottoihin. Osakkeiden tuotto-odotus siis nousee sitä mukaa, kun osakekurssit laskevat. Riski on itse asiassa sijoittajan ystävä, ei vihollinen. Ilman riskin olemassa oloa osakesijoittamisesta itse asiassa katoaisi koko idea. Kohteet joiden tuleviin tuottoihin ei liity lainkaan epävarmuutta, tuottavat vain riskittömän koron eli valtion obligaation verran.
Itse näenkin riskin täysin päinvastoin kuin perinteisesti ajatellaan. Noususuhdanteessa ja suhdannehuipulla sijoittavan ”riskit” ovat mielestäni kaikkein suurimmat. Suurta nousua seuraa jossain vaiheessa vääjäämättä suuri romahdus, niin kuin historia on meille opettanut. Viimeisen reilun vuosikymmenen aikana tämä ilmiö on tapahtunut jo kahdesti. Laskusuhdanteessa pitkäjänteisen sijoittajan ”riskit” ovat pienet, sillä suhdannekierrosta johtuen hinnat ovat poikkeuksellisen alhaalla. Halvasta toki voi tulla vielä halvempaa, mutta sijoittaja ei olekaan spekulantti, joka yrittää arvailla missä osakekurssi on huomenna. Sijoittaja (jonka määritelmän mukaisesti tulisi aina olla pitkäjänteinen, muuten kyse ei ole sijoittamisesta) voi rauhassa hyödyntää kurssilaskun ja ostaa matalasuhdanteessa kasvavien riskien takia halventuvia osakkeita.
Mikäli talousteorian perusperiaatteet eivät nykyisen kriisin takia heitä kuperkeikkaa, tulevat riskipreemiot normalisoitumaan tulevaisuudessa. Tämä jo yksistään nostaa osakekursseja. Yritysten tulokset laskevat tänä vuonna ja mitä ilmeisimmin myös ensi vuonna, mutta tämä ajanjakso on vain pieni osa sijoittajan horisontista. Teoriassa yritykset tuottavat omistajilleen kassavirtaa ikuisuuteen asti. Yrityksen arvo on siis vain hyvin vähän riippuvainen parin seuraavan vuoden tuloksista. Ne selittävät yrityksen arvosta vain muutaman prosentin. Markkinat eivät tunnu tätä ymmärtävän, sillä osakkeita hinnoitellaan tällä hetkellä pitkälti vain parin seuraavan vuoden poikkeuksellisen huonojen tulosennusteiden perusteella. Monilta näyttää jäävän unohduksiin se, ettei yritystoiminta suinkaan lopu tähän taantumaan.
Tällaista markkinoiden epärationaalisuutta
hyödyntämällä, pitkäjänteinen sijoittaja voittaa. Kaikki puhuvat nyt vain
riskeistä, vaikka kolikolla on aina kaksi puolta. Molempia ei voi nähdä yhtä
aikaa, mutta kuten me kaikki tiedämme, näyttäytyy se toinenkin puoli ennemmin
tai myöhemmin.
Liiketoiminta ja hyväntekeväisyys on syytä erottaa toisistaan
Tammikuu 22, 2009
Kirjoittanut Jarkko Aho
Monissa medioissa
keskustelua herättänyt Matti Vanhasen kommentti, jonka mukaan omistajien ei
pitäisi odottaa osinkoja pörssiyhtiöiltä, sai minutkin kummastuksen valtaan.
Olen aina pitänyt Vanhasta hyvin ammattitaitoisena poliitikkona, mutta enää en
ole asiasta lainkaan niin vakuuttunut.
”Pääministeri Matti Vanhanen kehottaa osakkeenomistajia tyytymään pienempiin osinkoihin tai luopumaan osingoista kokonaan, jotta yritysten ei tarvitse vähentää työntekijöitä.", Ylen verkkosivut kertovat. Tällaisen ”sammakon” suustaan ulos päästäessään, Vanhanen paljastaa aukon liiketalouden tietämyksessään.
Sinällään Vanhanen on aivan oikeassa. Nykyisen kaltaisessa taloustilanteessa yhtiöiden kannattaa vahvistaa taseitaan osingonmaksun kustannuksella, jotta pidemmän aikavälin toimintaedellytykset voidaan turvata. Tämän myös osakkeenomistajat ymmärtävät. Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa osinkojen nollatoleranssia. Vielä kummallisemmalta tuntuu se, että Vanhanen pitäisi osinkorahoilla väkisin yllä työpaikkoja.
Aivan ensimmäisenä Vanhaselta voisi kysyä, tietääkö hän mikä on yritysten päätehtävä? Yritykset ovat olemassa tuottaakseen kassavirtaa omistajille. Tämä kassavirta kilahtaa omistajan kukkaroon joko osakkeen arvonnousun tai osinkojen myötä. Varsinkin nykyisessä talouskriisissä osakkeiden hintojen romahdettua, osingot ovat entistä tärkeämmässä asemassa omistajien tulonlähteenä. Toisaalta, jos ajatellaan osakkeenomistajia kollektiivina, osinkojen maksu on yritykselle itse asiassa ainut tapa omistajien varallisuuden kasvattamiseksi. Kuten sanottu, osinkoja on syytä leikata, mutta ei missään nimessä kokonaan. Pitäähän omistajienkin (yhtä lailla kuin työntekijöiden) saada voita leivän päälle.
Vanhanen ei myöskään tule ajatelleeksi sitä, mitä yritys tekisi väkisin töissä pitämillään työntekijöillä. Jos talouden viiletessä töitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla, on ns. "suojatyöpaikkojen" rakentaminen hölmöläisen hommaa. Vaikka yritykset eivät käyttäisi tulorahoitustaan osinkoihin lainkaan, ei niitä missään nimessä pidä kylvää tuottamattomiin työntekijöihin, vaan näinä aikoina yritysten on syytä vahvistaa taseitaan tulevaisuuden varalle.
Lyhyellä aikavälillä "suojatyöpaikat" toki auttavat työntekijää selviytymään, mutta pidemmällä horisontilla ajateltuna olisi myös työntekijän näkökulmasta hyödyllisempää tunnustaa realiteetit. Esimerkiksi jatko- tai uudelleenkouluttautuminen olisi paljon parempi vaihtoehtoja "tarpeettomien" työntekijöiden kannalta. Omaa osaamistaan vahvistamalla edellytykset uuden työpaikan saamiseen (tai tulevaisuudessa vastaavanlaisessa tilanteessa työpaikan säilyttämiseen) ovat paremmat. Irtisanomiset ja taseiden vahvistaminen ovat myös edellytys sille, että yritykset jonain päivänä voivat palkata entistä enemmän työntekijöitä takaisin palvelukseensa. Konkurssiin menneet yritykset ovat hyödyttömiä niin omistajien kuin työntekijöidenkin kannalta.
Helsingin pörssi on tietysti täynnä yhtiöitä, joiden tase on jo erittäin vahva. Näiden yhtiöiden ei taseen vahvistamisen takia tarvitse luopua osingonmaksusta. Pitäisikö näiden yhtiöiden kuitenkin jättää osingot maksamatta ja säilyttää työpaikat omistajien kustannuksella, kuten Vanhanen neuvoo? Osingon maksaminen ei tietenkään ole aina välttämätöntä omistajienkaan kannalta, jos yritys kykenee investoimaan jakamatta jääneen pääoman tuottavammin kuin mihin omistaja itse markkinoilla pystyisi. Sellainen yrityksen hallitus, joka hyväksyy pääoman kohdentamisen resursseihin, jotka eivät tuota juuri mitään, on pian entinen hallitus. Nykyisessä taloustilanteessa monet työntekijät ovat valitettavasti tällaisia tuottamattomia resursseja. Yritysten omistajien näkökulmasta työntekijä on vain resurssi, siinä missä koneet ja laitteetkin. Kahdesta viimeksi mainitusta resurssista luopuminen ei kuitenkaan herätä yhtä paljon keskustelua.
Koska lähestulkoon kaiken omaisuuden arvo on talouskriisin myötä pudonnut järkyttävän alhaiselle tasolle, löytyy nyt teollisellekin ostajalle paljon hyviä investointikohteita. Vahvojen yritysten on nyt syytä käyttää tilaisuus hyväkseen ja parantaa pitkän aikavälin toimintaedellytyksiään. Osinkojen maksulle vaihtoehtoisia ratkaisuja pohdittaessa, ei siis ensimmäisenä luulisi tulevan mieleen "suojatyöpaikkojen" rakentaminen.
Hyväntekeväisyyden harrastaminen on yksi hienoimmista asioista, mitä kukaan voi tehdä. Se ei kuitenkaan ole yritysten päätehtävä, vaikka Vanhanen niin antaa ymmärtää. Toivottavasti omistajat voivat jatkossakin nauttia yritystensä kautta liiketoiminnan tuloksista ja harrastaa hyväntekeväisyyttä muissa foorumeissa.
KOMMENTIT:
Raha kiertämään
Kirjoittanut
Vierailija Su, 25/01/2009 - 10:17.
Minusta
valtiovallan pitäisi nyt keskittyä siihen että raha kiertää yhteiskunnassa.
Rahaa pitää tulla sellaisille tahoille jotka sitä osaavat käyttää - valita
tuotteita ja palveluita jotka ovat hyviä. Lama syntyy yleensä siitä että rahan
kiertonopeus pienenee - ihmiset eivät osta - yritykset eivät maksa palkkoja -
hallitus vitkastelee investointien kanssa. Raha jää tavallaan jouten makaamaan
jonnekin.
Hallituksen
ei pitäsis viisastella siitä miten yritysten tulee maksaa osinkoja -
turhanpäiväistä puhetta - asia ei kuulu hallitukselle eikä hallituksessa
päätettäviin asioihin.
Minusta
nyt pitäisi tavalla tai toisella lisätä pientuloisten mahdollisuuksia kuluttaa
- sillä juuri pientuloiset kuluttavat kaikkein suurimman osan tuloistaan - ja
he kuluttavat tulonsa nopeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti