Oma sijoitusfilosofiani ei ole syntynyt hetkessä vaan se on pidemmän
oppimisprosessin lopputulos. Kun aloittelin omaa sijoitustoimintaani
vuosituhannen alussa it-kuplan jälkimainingeissa, kukaan tuttava- tai
kaveripiiristäni ei sijoittanut osakkeisiin. Minulla ei ollut valmiita toimintamalleja,
eikä kukaan ystävistäni näyttänyt esimerkkiä. Aloittaminen olisi varmasti ollut
helpompaa, jos sijoittamisesta olisi voinut keskustella kasvotusten luotettavan
kaverin kanssa. Nimimerkkien suojissa käytävät nettikeskustelut, joihin jo tuolloin
osallistuin, eivät välttämättä olleet kaikkein paras informaation lähde. Olin
kuitenkin sen verran innoissani uudesta harrastuksestani, että päätin alkaa
perehtyä menestyneiden sijoittajien oppeihin kirjallisuuden avulla.
Satunnaiskulkijan mukana osakemarkkinoilla - Jatkokertomus osakesijoittajan matkasta kohti taloudellista vapautta
tiistai 29. joulukuuta 2020
Mikä on paras tapa sijoittaa?
keskiviikko 16. joulukuuta 2020
Random Walkerin sijoitustarina
Kiinnostuin sijoittamisesta vuosituhannen vaihteessa nähdessäni kansalaisten jonottavan kaduilla it-yhtiöiden osakeanteja. Päätin ottaa selvää, mistä on kyse. Parissa vuosikymmenessä pienestä harrastuksesta on kehittynyt iso intohimo ja elämäntapa.
tiistai 8. joulukuuta 2020
Modernin arvosijoittajan osakepoiminnat vuodelle 2021
Koronakriisin
keskellä puheet arvosijoittamisen kuolemasta ovat voimistuneet entisestään.
Tunnusluvuilla jo valmiiksi kalliit kasvuosakkeet ovat tarjonneet myös tänä
vuonna halpoja arvo-osakkeita paremman tuoton. Sama trendi on jatkunut jo
useamman vuoden ajan, kuten edellisessä blogimerkinnässä esitin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)